young choir managers nordic forum Tampere 2009
Ensimmäinen pohjoismainen nuorten kuorotoimijoiden foorumi Tampereella 13.-15.3.2009
Nuoret kuorotoimijat Suomesta ja Norjasta kokoontuivat Tampereelle 13.-15.3.2009 oppimaan konserttien ja kuorotapahtumien käytännön järjestelyistä sekä luomaan kontakteja kieli- ja maanrajojen yli. Samalla Nuorten Kuoroliiton Nuorten Tiimi tapasi ensimmäistä kertaa. Mukana tapahtumassa oli yhdeksän suomalaisnuorta Nuorten Kuoroliitosta, kaksi
DUNK - De Ungas Musikförbund i Svenskfinlandista sekä kuusi norjalaisnuorta
NOBU - Norges Barne- og Ungdomskorforbundista.
Mainitut kolme kuorojärjestöä yhdistivät voimansa antaakseen työkaluja ja neuvoja toimia erityyppisissä kuorotapahtumiin ja konserttijärjestelyihin liittyvissä tilanteissa. Aiheisiin perehdyttiin käytännön esimerkein ja ryhmätyöskentelyn avulla. Tapahtuman organisoineet järjestöt ovat keskittyneet nuorten kuorotapahtumien sekä muiden nuorten musiikkitapahtumien ja koulutuksen järjestämiseen. Foorumin alustajilla on pitkällinen kokemus työskentelystä eri musiikin aloilla ja lisäksi he ovat alansa aktiivitoimijoita.
Tutustu tapahtuman sisältöön - linkit PowerPoint-esityksiin kunkin luennon esittelyn alla!
Tapahtuman ryhmä Facebookissa:
YOUNG CHOIR MANAGERS NORDIC FORUM 2009
Luennot ja workshopit:
1. Isojen tapahtumien suunnittelu
Miten toimia kun lähdetään toteuttamaan isoja tapahtumia? Isot kuorotapahtumat ja muut musiikkifestivaalit vaativat useiden vuosien suunnittelua. Usein suunnitteluun osallistuu monia eri tahoja, joiden kanssa toimiminen asettaa tiettyjä vaatimuksia ja valmiuksia. Haasteena onkin projektin yleiskuvan ja kokonaisuuksien hallinta. Outi Raudaskoski, Nuorten Kuoroliiton toiminnanjohtaja kertoo huomioistaan ja kokemuksistaan isojen tapahtumien hallinnassa ja suunnittelussa.
PowerPoint-esitys (huom! tiedostokoko 10,5 MB)
2. Kuorojen kanssa matkustaminen
Kjetil Aamann, Europa Cantat (European Federation of Young Choirs) hallituksen jäsen
Monet kuorot haluavat matkustaa - festivaaleille, kilpailuihin ja osallistua workshopeihin. Europa Cantat on Euroopan suurin kuorojärjestö ja Kjetil Aamann antaa meille lisätietoja erilaisista kansainvälisistä kuorotapahtumista ja jakaa kokemuksiaan kuorojen matkajärjestelyihin ja matkustamiseen liittyvissä aiheissa.
PowerPoint-esitys
3. Yhteistyö taiteilijoiden ja taiteellisen henkilökunnan kanssa
Martin Enroth, DUNK:in toiminnanjohtaja
Suunniteltaessa workshopeja, festivaaleja jne. on mukana aina myös taiteilijoita ja taiteellista henkilökuntaa. Haasteena ovat mm. monet deadlinet ja sopimusten teko. Tänä vuonna pohjoismainen NORBUSANG-festivaali järjestetään Pietarsaaressa ja Martin Enroth vastaa tapahtuman toteutuksesta. Hän jakaa kokemuksiaan kuoronjohtajien ja säveltäjien kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
PowerPoint-esitys
4. Käytännön projektien toteuttaminen
Erik Bjørhei, NOBU:n toiminnanjohtaja
Musiikkiin liittyvät projektit ovat monen muotoisia ja monen kokoisia - pienistä konserteista isoihin festivaaleihin. Tässä workshopissa työskentelemme ryhmissä suunnitellen omia projekteja A:sta Ö:hön Erikin johdolla. Hänellä on pitkä kokemus erilaisten projektien ja tapahtumien läpiviemisessä niin pienimuotoisissa paikallisissa tapahtumissa kuin kansallisella / kansainvälisellä tasolla.
Ryhmätöiden ohjeet (pdf)