Suomeksi

Nuorten Kuoroliitto järjestää seuraavan kansainvälinen Sympaatti-festivaalin Rovaniemellä 5.–8.12.2013. Sympaatti levittäytyy ympäri talvista Rovaniemeä. Kaupunki tarjoaa upeat puitteet tapahtumalle, jonka teemoja ovat joulu sekä suomalainen ja saamelainen musiikki.

Sympaatti tarjoaa lapsille ja nuorille koulutusta työpajojen muodossa, hienoja konsertteja, hauskaa monikulttuurista yhdessäoloa ja hienoja jouluisia nähtävyyksiä! Kuoronjohtajille järjestetään oma kansainvälinen kuoronjohtajafoorumi.

Konserttipaikoista mainittakoon Rovaniemen kirkko, Lappia-talo (jos remontti valmistuu ajoissa) ja Korundi. Lisäksi pienempiä esiintymismahdollisuuksia on tarjolla muun muassa kauppakeskuksissa, sairaaloissa, palvelutaloissa ja Santa Parkissa.

Majoitusmahdollisuuksia tapahtumassa on eritasoisia: koulumajoitus, hostelli/leirikeskusmajoitus ja hotellimajoitus.

Tapahtuman aikataulut pyritään rakentamaan niin, että aikaa jäisi myös talvisen Rovaniemen nähtävyyksien kokemiseen.

Tapahtuman hakuaika alkaa marraskuussa 2012 ja päättyy 13.1.2013. Tapahtumaan on nauhakarsinta. Myös kotimaiset kuorot voivat hakea festivaalille!