Nuorten Kuoropäivät Jyväskylässä 19.–21.3.2010
XII Valtakunnalliset Nuorten Kuoropäivät järjestettiin Jyväskylässä 19.–21.3.2010. Kuoropäiville osallistui noin 370 lasta ja nuorta
16 kuorosta aina Turusta ja Valtimolta saakka. Kuoropäivien taiteellisena johtajana toimi jyväskyläläinen kuoronjohtaja ja säveltäjä Juha Holma.

Kuoropäivien teemaa Liikuta laululla – kujeile kuorolla! lähestyttiin viikonlopun aikana monelta eri kantilta niin illanvietoissa, työpajoissa kuin konserteissakin. Kaikki kuoropäiville osallistuneet oppivat Sanna Valvanteen työpajassa kokonaisvaltaista musiikin tekemistä keholla ja sydämellä (Making music with body and soul). Muista työpajoista voi lukea lisää
täällä.

Mukana menossa oli myös nuorista kuorovaikuttajista koostuva
Nuorten Tiimi, joka osallistui järjestelyihin omalla ohjelmallaan ja toimimalla talkoolaisina.
Kuvassa vasemmalta Venla Timberg, Emilia Kiias ja Rosa-Mari Levola.