Nuorten Kuoropäivät Tampereella 8.-10.4.2011
XIII Valtakunnalliset Nuorten Kuoropäivät järjestettiin Tampereella 8.–10.4.2011. Kuoropäiville osallistui yli 400 lasta ja nuorta
14 Kuorosta aina Oulusta ja Mikkelistä saakka. Kuoropäivien taiteellisena johtajana toimi tamperelaisen Nuorisokuoro Sympaatin johtaja Pekka Nikula.
Kuoropäivien ohjelman pääpaino oli kuorolaisten koulutuksessa. Koulutus toteutetaan työpajoina, joiden sisältö kattoi musiikinlajeja vanhasta uuteen ja kevyestä klassiseen. Kouluttajista muun muassa ääniakrobaatti RudiRok perehdytti kuorolaisia beatboxaukseen eli rumpujen matkimiseen suulla, Angelit tutustuttivat saamelaiseen joikuun, Kulttuuriosuuskunta Uulu esitteli maailman vanhimpia soittimia ja Marjatta Meritähti laulatti omia laulujaan. Lisää työpajoista voi lukea täältä.


Mukana menossa oli myös nuorista kuorovaikuttajista koostuva
Nuorten Tiimi, joka osallistui järjestelyihin omalla ohjelmallaan ja toimimalla talkoolaisina.
(Kuvat Linnea Breiling)