Olin viime viikonloppuna Malmössä Norbusang tapahtuman suunnittelu kokouksissa. Paikalla oli edustajia Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, nuoria ja aikuisia. Pidimme kokouksia nuorten kesken ja yhdessä aikuisten kanssa. Kerroimme kuulumisia ja tapahtumia omista organisaatioistamme ja laadimme "sopimuksen" Norbusamin tiimissä olemisesta.
Meillä oli myös kokous Ungikörin porukan kanssa. Tämä ryhmä koostuu nuroista kuorolaisista ympäri Ruotsia. Heidän kanssaan suunnittelimme Norbusang-festivaalia.
Lauantai- ja perjantai-iltana meillä oli hienot illalliset. Perjantaina illastimme Malmön kaupungintalolla, jossa esiintyi ruotsalainen jazz-bändi. Lauantaina iltana konsertin jälkeen söimme Mercedes Benzin tiloissa. Lauantaina illallisen jälkeen vietimme nuorten kesken aikaa pelaten ja rupatellen.
Itse koin viikonlopun hyvin mukavaksi ja sain paljon uutta tietoa ja uusia ystäviä. Aluksi minua jännitti aika paljon, koska en tiennyt hirveästi mitä viikonloppu tuo tullessaan. Sunnuntaina jouduin haikein mielin jättämään Malmön ja uudet ystävät, mutta onneksi palaamme sinne toukokuussa! :)
Emilia
Kommentit:
Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta. Ole sinä ensimmäinen!