Kuorojen Kierros kutsuu nyt myös nuorisokuoroja
Torstaina 19.8.2010 järjestettävä Kuorojen Kierros avaa perinteisesti Helsingin juhlaviikkojen Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalin. Festivaali täyttää tänä vuonna 15 vuotta, joten mukaan Kuorojen Kierrokselle kutsutaan ensimmäistä kertaa myös nuorisokuoroja ja -lauluyhtyeitä, joiden laulajat ovat vähintään yläasteikäisiä.
Kierroksen aluksi kuorot liittyvät Tuomiokirkon portailla suurkuoroon, jossa oli vuonna 2009 yli tuhat laulajaa 65 kuorosta. Aikuiskuoroista poiketen nuorisokuorojen tai pienryhmien oman esiintymiset eivät ole ravintoloissa, vaan puistoissa ja aukioilla Helsingin keskustassa (2-3 esiintymistä ryhmää kohti). Omien esiintymisten jälkeen nuorisokuorot kokoontuvat vielä yhteen jakamaan kokemuksiaan ja napostelemaan jotakin pientä.
Ilmoittautuminen kierrokselle oheisella lomakkeella viimeistään 7.6.2010.
Uutisarkisto