Lasten ja nuorten laulu raikui Oulussa

Oulussa 29.5. järjestetty Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun lasten ja nuorten laulujuhla oli upea näyttö siitä, että Suomen nuorisosta löytyy edelleen lauluvoimaa. Ouluhalliin oli kokoontunut n. 2500 laulavaa lasta ja nuorta, jotka edustivat n. 90 kuoroa eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. Pääosa kuoroista oli koulujen ja seurakuntien kuoroja. Myös kaikki Sulasolin Oulun piirin jäseninä olevat lapsi- ja nuorisokuorot olivat mukana.

Täysi katsomollinen yleisöä sai kuullakseen monipuolisen ohjelman, johon sisältyi niin säestyksellisiä kappaleita kuin a cappella -kuorolaulujakin. Yleisö pääsi myös mukaan laulamaan, sillä juhlan alussa laulettiin yhteisesti Suvivirsi, ja päätteeksi Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntalaulut.

Laulujuhlan järjesti Sulasolin Oulun piiri ja projektin taiteellisena johtajana toimi musiikin lehtori Tapani Tirilä Oulaisista. Laulujuhla oli osa kuoroprojektia, jonka tehtävänä on ollut vahvistaa laulua osana musiikkikasvatusta sekä antaa virikkeitä ja innostusta kuorotoimintaan. Projekti tarjosi myös keinoja lasten ja nuorten yhteisöllisyyteen kasvamiseen. Projektin puitteissa on eri puolilla maakuntia järjestetty koulutustapahtumia, joihin on osallistunut yhteensä noin sata opettajaa, kuoronjohtajaa ja kanttoria. Koulutustapahtumissa on esitelty laulujuhlan ohjelmisto sekä annettu ohjausta yleisemmin lasten ja nuorten äänenkäyttöön, ohjelmistoon sekä motivointiin liittyvissä kysymyksissä.

Kuoroprojekti on saanut tukea opetusministeriöltä, Oulun läänin taidetoimikunnalta, Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahastolta, Oulun hiippakunnalta, Oulun kaupungilta, Pohjois-Pohjanmaan Kirkkomusiikkipiiriltä, Sulasolilta ja Nuorten Kuoroliitolta. Laulujuhlan suojelijoita olivat Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi ja lääninsivistysneuvos Pertti Kokkonen.

Uutisarkisto