Muista Laulunuotta-sävellyskilpailu lapsi- ja nuorisokuoroille!
Nuorten Kuoroliitto käynnisti tammikuussa 2010 Laulunuotta-sävellyskilpailun uuden käyttökelpoisen lapsi- ja nuorisokuoromusiikin tuottamiseksi. Kilpailussa etsitään mielenkiintoista ja pedagogisesti perusteltua ohjelmistoa neljässä eri sarjassa lapsi-, tyttö-, poika- ja nuorisosekakuoroille. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomen kansalaiset sekä Suomessa pysyvästi asuvat ulkomaiden kansalaiset.
Kilpailussa pyritään löytämään ohjelmistoa sekä aivan vasta-alkajille että edistyneemmille kuoroille. Jotta teokset jäisivät kuorojen käyttöön, säveltäjien toivotaan kiinnittävän erityistä huomiota käyttämiinsä teksteihin ja sävellysten lähestyttävyyteen. Kilpailuteosten tyyliä tai aihepiiriä ei ole rajoitettu, mutta niiden tulee olla säestyksettömiä ja ennen esittämättömiä ja julkaisemattomia.
Kilpailuaika päättyy 15.12.2010 (postileima riittää). Kilpailussa jaetaan palkintoina yhteensä 12 000 euroa. Tuomaristoon kuuluvat puheenjohtaja Kari Ala-Pölläsen lisäksi Annika Fuhrmann, Aarne Saluveer, Jani Sivén sekä Lotta Wennäkoski. Kilpailun tulokset julkistetaan finaalikonsertissa 2.10.2011
Helsingin Konservatorion salissa ja sen satoa julkaistaan lisäksi nuotteina ja äänitteenä yhteistyössä
Sulasolin nuottipalvelun ja
Alba Recordsin kanssa.
Osallistumisohjeet ja säännöt:
nukl.sulasol.fi/laulunuotta
Lisätietoja:
kilpailusihteeri Aino Herranen,
, 010 8200 239
Uutisarkisto