Opetusministeriö on nimennyt Tapani Tirilän johtaman Oulaisten Nuorisokuoron yhdeksi Nuori Kulttuuri -lähettilääksi kaudelle 2009–2010. Ministeriö nimeää lähettiläät Nuori Kulttuuri -toimikunnan ja kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO:n esityksestä.
Nuori Kulttuuri -lähettiläät toimivat Suomessa asuvien nuorten kulttuurin esimerkkinä ja esikuvana omassa lajissaan ja edistävät harrastustaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Lähettiläs-ajatuksen taustalla on pyrkimys tukea ryhmän toimintaa pidemmällä aikavälillä ja kannustaa ryhmää kansainväliseen vuorovaikutukseen. Ryhmä voi hyödyntää statusta toimintansa edistämisessä kotimaassa ja ulkomailla koko lähettiläskauden ajan.
Aiemmin Nuori Kultuuri -lähettiläänä on toiminut mm. Vaskivuoren lukion kamarikuoro Vantaalta.
www.nuorikulttuuri.fi