Ehdota nuorisotyön tunnustuspalkinnon 2010 saajaa!

Kulttuuri- ja urheiluministeri myöntää kahdeksannen kerran nuorisotyön tunnustuspalkinnon. Tunnustuspalkinto (arvoltaan 10 000 e) jaetaan Allianssi-risteilyn yhteydessä Helsingissä keskiviikkona 17.3.2010.

Nuorisotyön tunnustuspalkinto on näkyvä tunnustus merkittävästä työstä nuorisotoimialalla. Palkinnolla nostetaan esiin tekijöitä, joilla on kokemusta ja näkyä toimialalla. Se voi olla tunnustus tehdystä työstä, mutta myös kannustus kehittää edelleen ennakkoluulottomasti uusia työmuotoja nuorisotyössä. Palkinnon saajana voi tällä kertaa olla nuorisojärjestö, -ryhmä tai -yhteisö.

Palkinnosta päättää kulttuuri- ja urheiluministeri kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Nuorisotutkimussäätiön hallituksen muodostavat Allianssin työvaliokunta, professori Helena Helve ja opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Olli Saarela.

Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet:

Sorin Sirkus Tampereelta (2003)
Inarin kunnan viestintäpaja (2004)
lehtori Maija-Sisko Kauppila (2005)
Hollolan Nuorisoseura (2006)
Pauli Parviainen (2007)
Suomen Partiolaiset (2008)
Pekka Häyhä (2009)

Ehdotuksia palkinnon saajaksi voi lähettää 29.1.2010 mennessä kirjallisesti perusteluineen Nuorisotutkimussäätiön hallitukselle osoitteeseen: Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry./Nuorisotutkimussäätiö (tunnustuspalkinto), Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki.

Uutisarkisto