Poikakuorojen yhteistyönä toteutettu Requiem-kiertue suurmenestys

Palmusunnuntaiviikonloppuna 26.–28.3.2010 kuultiin todellinen poikakuorojen voimannäyte, kun Poikakuoro Pirkanpojat Tampereelta, Chorus Cathedralis Iuniorum Turusta ja Porin Poikakuoro toteuttivat yhteisvoimin kuorojen kotikaupungeissa W. A. Mozartin rakastetun Requiem-klassikon. Tampereen tuomiokirkossa perjantaina 26.3., Keski-Porin kirkossa lauantaina 27.3. ja Turun tuomiokirkossa sunnuntaina 28.3. esitetty teos oli todellinen yleisömenestys: poikakuorojen Requiem keräsi kaikkiaan noin 4 000 innokasta kuulijaa, ja kiertue huomioitiin lukuisissa valtakunnallisissa ja paikallisissa tiedotusvälineissä.

Noin 140-henkistä suurpoikakuoroa sekä Tampereen ammattikorkeakoulun ja konservatorion opiskelijoista koostuvaa Kamariorkesteri Prosperoa johti kapellimestari Jussi Kauranen. Solisteina kuultiin Kaisa Rantaa (sopraano), Mari Saresta (altto), Heikki Rainiota (tenori) ja Nicholas Söderlundia (basso). Tapahtuman suojelijana toimi lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen.

Requiem-kiertueeseen liittyi musiikin lisäksi olennaisena osana poikien ja nuorten miesten hyvinvoinnin edistäminen ja esiintuominen sekä syrjäytymisen aktiivinen estäminen. Jussi Kaurasen valmentama Poikakuoro Pirkanpojat, Heikki Rainion luotsaama Chorus Cathedralis Iuniorum ja Vuokko Järvenpään johdolla toimiva Porin Poikakuoro harjoittelivat Requiemia vuoden ajan sekä itsenäisesti että yhteisillä leireillä, joilla toimintaympäristö oli positiivinen, kannustava ja virheitä salliva. Kuorojen laulajat pääsivät projektin aikana tutustumaan toisiinsa ja ystävyyssiteitä solmittiin kuororajojen yli. Suurkuorossa laulaminen ja tavoitteellinen toimiminen ammattimuusikoiden kanssa yhdistettynä Mozartin mestarilliseen musiikkiin antoi pojille unohtumattomia elämyksiä ja pääomaa elämän varrelle.

Poikien hyvinvointiteemaa käsiteltiin kiertueen yhteydessä Tampereella perjantaina 26.3. järjestetyssä seminaarissa, jossa luennoi tapahtuman suojelija Jari Sinkkonen. Innostuneesti vastaanotettu luento keräsi kuulijoita eri aloilta lääkäreistä musiikinopettajiin, ja ovien ulkopuolellekin jäi kymmeniä kiinnostuneita.

Tapahtuman järjestivät Nuorten Kuoroliitto, Chorus Cathedralis Iuniorum, Poikakuoro Pirkanpojat ja Porin Poikakuoro yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirin kanssa.

Uutisarkisto