Sammon Tekijät -palkinto haettavissa
Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa avoimeksi Sammon Tekijät -palkinnon haun 18.8.2010 alkaen.
Tarkoituksena on myöntää vuonna 2010 kymmenen tunnustuspalkintoa alle 29-vuotiaille nuorille luovasta toiminnasta tai nuorten uusien innovaatioiden esiintuomisesta. Palkinnon suuruus on 50 000 euroa, josta peritään tulovero. Palkintoja jaetaan yhteensä kymmenen kappaletta.
Tavoitteena on kannustaa nuoria yritteliäisyyteen. Palkinto on tarkoitettu nuorille, jotka omaehtoisesti ovat lähteneet kehittämään uutta, oli se sitten esteettinen elämys, valmis tuote tai uusi lähestymistapa olemassa olevaan asiaan tai ajatusmaailmaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö odottaa ehdotuksia palkinnon saajiksi yksityisiltä ihmisiltä, yhteisöiltä ja organisaatioilta. Palkinnon saamisen kriteerit ovat seuraavat:
- Kyseinen henkilö täyttää enintään 29 vuotta vuonna 2010
- Kyseessä on omaehtoinen, luova ja innovatiivinen toiminta, joka hyödyttää niin tekijäänsä kuin yhteisöäkin
- Toiminnalla/tuotteella on mahdollisesti työllistävä vaikutus
- Toiminta/tuote on eettisesti tarkastelun kestävää
- Toiminnalla/tuotteella on jatkuvuutta
Esitykset palkinnon saajista pyydetään toimittamaan raadin sihteerille, alla mainittuun osoitteeseen. Esityksessä tulee käydä ilmi seuraavat kohdat:
- Taustatiedot esitettävästä palkinnon saajasta
- Kuvailu esitettävän henkilön toiminnasta ja vaikutuksesta yhteisöön
- Kuvailu siitä, miten esitettävä henkilö haluaa kehittää toimintaansa
- Kaksi (2) kirjallista suositusta esitettävän palkinnon saajan henkilöstä ja toiminnasta
- Kuvailu palkinnon saajaa esittävän henkilön/organisaation taustasta
Esitykset pyydetään toimittamaan 30.9.2010 mennessä osoitteeseen:
Sammon Tekijät -palkinto
Asemapäällikönkatu 1
00520 Helsinki
Palkintojen tarkoituksena on jakaantua eri toimialoille seuraavasti: 1) taide ja kulttuuri, 2) tiede, talous ja teknologia sekä 3) kansalaisyhteiskunta. Raadin esityksen käsittelee lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman ministeriryhmä täydennettynä työministeri Anni Sinnemäellä. Käsittelyn pohjalta päätöksen tunnustuspalkintojen jakamisesta tekee kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on kutsunut esitysten hakemista varten raadin, jonka puheenjohtajana toimii ylijohtaja Riitta Kaivosoja (opetus-ja kulttuuriministeriö) ja jäseninä johtaja Berndt Arell (Svenska kulturfonden), päätoimittaja Ville Blåfield (HS/NYT-liite), koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu (Suomen Yrittäjät), rehtori Tuula Teeri (Aalto-yliopisto), kansanedustaja Outi Mäkelä (valtion nuorisoasiain neuvottelukunta), toiminnanjohtaja Laura Serkosalo (Nuoren Voiman Liitto) ja kuvataitelija Topi Ruotsalainen. Raadin sihteeristössä toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön päällikkö Olli Saarela, jäseninä Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n pääsihteeri Jukka Tahvanainen ja nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Liisa Sahi. Työjaoston sihteerinä Nuori Kulttuuri -toimiston kulttuurisuunnittelija Panu Mäenpää. Sihteeristö kuulee valmisteluissaan eri alojen asiantuntijoita.
Lisätietoja:
Panu Mäenpää
Nuori Kulttuuri -toimisto
puh. 020 755 2608, gsm 040 900 4885
www.nuorikulttuuri.fi
Uutisarkisto