Suomen parhaaksi kuoroksi on valittu Kuopion Nuorisokuoro. YLE TV2:n kuorokisan finaalissa voittajan valitsivat katsojat puhelin- ja tekstiviestiäänestyksellä. Voitosta kisasi myös helsinkiläinen naiskuoro Philomela.
Kuopion Nuorisokuoro on saanut tuekseen ja taakseen innokkaat tukijoukot. Mukana hengessä on vanhempien ja sukulaisten lisäksi iso joukko muitakin. Kannustusjoukot kokoontuivat lauantaina perinteikkääseen Peräniemen kasinoon seuraamaan loppukilpailua.
Kuopion Nuorisokuorolla jo tiedossa konserttikiertue Sinfoniaorkesteri Tahdistimen kanssa ensi syksynä. Se osallistuu myös Tanskassa kesällä järjestettävään kuorofestivaaliin.
Viime lauantaina Suomen paras kuoro -ohjelmalla oli puoli miljoonaa katsojaa.
Lisätietoja YLE Uutisten nettisivuilta ja Kuopion Nuorisokuoron sivuilta.