Nuorten Kuoroliitosta Syrjinnästä vapaa alue
Nuorten Kuoroliitto on julistautunut
Syrjinnästä vapaaksi alueeksi. Syrjinnästä vapaa alue -kampanja on kaikenlaisen syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen tiedotuskampanja, jonka avulla organisaatiot ja työyhteisöt tuovat julki sitoutumisensa syrjimättömyyden periaatteeseen. Syrjinnästä vapaaksi alueeksi julistautuminen merkitsee syrjinnän vastustamista, siihen puuttumista sekä ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustamista.
Julistautuminen on myös merkki siitä, että organisaatio toivottaa kaikki ihmiset tervetulleiksi riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä taustasta, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta, vammaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.
Syrjinnän kohteeksi voi joutua kuka tahansa nuori, eikä nuorten kokemaa syrjintää, kuten koulukiusaamista, välttämättä tunnisteta syrjinnäksi. Kiusaamisessa kyse ei ole ainoastaan tiettyihin vähemmistöihin kuuluvista nuorista: sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvä nimittely on tapa kiusata ja sen kohteeksi voivat joutua nuoret kuin aikuisetkin.
Kiusaaminen ulottuu myös nuorten vapaa-aikaan. Yleinen asenneilmapiiri ja aikuisten suhtautuminen ja reagoiminen kiusaamiseen ovat ratkaisevassa asemassa nuoria koskevan syrjinnän vastaisessa työssä. Syrjinnän vastainen työ on aloitettava nuorten parissa toimivien aikuisten omien asenteiden tarkastelusta. Lisäksi jokaisen nuorten kanssa työtä tekevän on pohdittava sitä, miten sitoutunut on itse syrjinnän vastaiseen toimintaan.
Syrjintä voi myös olla tahatonta, jolloin syrjivien käytäntöjen taustalla voi olla tietämättömyys siitä, mitä syrjintä on. Tärkeää syrjinnän vastaisessa työssä on se, että nuorten parissa toimivat tunnistavat, mitä syrjintä on, ja sopivat yhteisesti nuorten kanssa siitä, miten syrjintään puututaan. Tällöin syrjinnän vastaisella työllä on aidosti vaikutusta nuorten elämään.
Jokaisella nuorella on oikeus mielekkääseen vapaa-aikaan ja harrastamiseen. Ilman yhdenvertaisten mahdollisuuksien aktiivista luomista tämä jää kuitenkin toteutumattomaksi oikeudeksi. Jokaisen nuorisotyötä tekevän tahon tulisikin miettiä sitä, kuinka yhdenvertaisia oman toiminnan osallistumisen mahdollisuudet tällä hetkellä ovat nuorille.
Kampanjan suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä Helsingin Sanomien, Monikulttuurisen liikuntaliitto FIMU:n, Euroopan komission moninaisuuden puolesta syrjintää vastaan kampanjan, Vammaisfoorumi ry:n, Ihmisoikeusliitto ry:n, SETA ry:n sekä sisäasiainministeriön koordinoiman Yhdenvertaisuus EtuSijalle -hankkeen kesken.
Uutisarkisto