Kari Uusikylän luento lahjakkuudesta ja luovuudesta

Nuorten Kuoroliitto järjestää 11.–13.2.2011 Helsingissä kansainvälisen nuorisokuorotapahtuman, johon osallistuu lapsi- ja nuorisokuoroaktiiveja Suomesta ja muista Pohjoismaista. Tapahtumaan kuuluvat englanninkieliset luennot ovat avoimia myös muulle yleisölle.
 
Helsingin yliopiston kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä on tullut tunnetuksi ennen kaikkea luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana. Uusikylä luennoi lauantaina 12.2. klo 10–12 erikoisalastaan otsikolla "How to nourish giftedness and creativity" eli "Kuinka tuen lahjakkuutta ja luovuutta".
 
Lauantaina 12.2. järjestetään lisäksi klo 15.30–17 luento hyvän apurahahakemuksen tekemisestä. Luennoijana toimii mm. ESEKin kuorojaoston puheenjohtajana toimiva Kari Ala-Pöllänen. Klo 18–19 Kjetil Aamann Norges Barne- og Ungdomskorforbundista opastaa kuoromatkojen suunnitteluun ja käytännön järjestelyihin.
 
Pääsymaksu luennoille on à 10 euroa. Luennot järjestetään Monitoimitalo Rastiksessa Vuosaaressa (Ulapparaitti 6, 00980 Helsinki).
 
Lisätietoja:
projektikoordinaattori Aino Herranen, , puh. 010 8200 236

Uutisarkisto