Tapiolan Kuoron johtaja Pasi Hyökki on Vuoden Kuoronjohtaja 2010
Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen (SKJ) jäsenistö on valinnut Vuoden 2010 Kuoronjohtajaksi Pasi Hyökin.
Pasi Hyökki (s. 1970) on yksi Suomen näkyvimmistä kuoronjohtajista. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja kuoronjohtajaksi. Hyökki johtaa tällä hetkellä Tapiolan Kuoroa, Ylioppilaskunnan Laulajia, sekä perustamaansa EMO Ensemblea; kaikki lajinsa johtavia kuoroja Suomessa. Pasi Hyökki tunnetaan myös taitavana laulajana. Hänen äänialansa on Suomessa harvinainen sopranista, jota hän laulaa niin ikään perustamassaan Talla-lauluyhtyeessä. Näiden kuorojen lisäksi Hyökki on johtanut mm. Akateemista Laulua ja Cantabilea sekä opettanut kuoromusiikin historiaa Sibelius-Akatemiassa.
Vuoden Kuoronjohtaja -palkinto jaettiin nyt kuudennentoista kerran. Aikaisempiin saajiin lukeutuvat mm. Tapiolan Kuoron ja Ylioppilaskunnan Laulajien edelliset johtajat Kari Ala-Pöllänen ja Matti Hyökki.
Palkinto luovutettiin Hyökille EMO Ensemblen levynjulkistamiskonsertin yhteydessä Kallion Kirkossa 26.11.2010 klo 20:00
Lisätietoja:
http://www.yl.fi
http://www.emoensemble.com/
http://www.tapiolankuoro.fi
Aiemmat Vuoden Kuoronjohtajat:
2009 Timo Lehtovaara
2008 Kari Turunen
2007 Kari Pappinen
2006 Marjukka Riihimäki
2005 Pekka Kostiainen
2004 Rita Varonen
2003 Tapani Tirilä
2002 Tauno Satomaa
2001 Seppo Murto
2000 Jani Sivén
1999 Timo Nuoranne
1998 Heikki Liimola
1997 Astrid Riska
1996 Matti Hyökki
1995 Kari Ala-Pöllänen
Uutisarkisto